torstai 22. huhtikuuta 2021

Kun puhutaan juutalaisvainoista unohdetaan monasti että halki historian että jo vanha testamentti kertoo että juutalaiset olivat ns historiallisen Juudaan Samarean etc Luvatun maan haltuunotossaan tehokkaita vainoajia, ei saanut edes yhtyä eikä vaimoa ottaa valloitettujen alueiden kansoista, vaan kaikki piti tuhota


Kun puhutaan juutalaisvainoista unohdetaan monasti että halki historian että jo vanha testamentti kertoo että juutalaiset olivat ns historiallisen Juudaan Samarean etc Luvatun maan haltuunotossaan tehokkaita vainoajia, ei saanut edes yhtyä eikä vaimoa ottaa valloitettujen alueiden kansoista, vaan kaikki piti tuhota

Tämän ajan juutalaisuus ja kazaarijuutalaisuus on erityisen voimakasta USA:ssa ja moskovan Ryssälän siirtomaaimperiumissa

Vlamir Putinin taustat eivät eri keskusteluissa aina ole mukana, saati tiedossa. Putinin taustarahoittajat koostuvat oligargeista, entisistä politrugeista joista suurin on osa esiintyy juutalaisina, mm Krimille johtava silta miehitettyyn Krimiin ko tahojen rahoituksella.


Vladimir Putinin isoisä:



Putinin oma perhetausta on samoin syytä muistaa, mistä monasti vaietaan.

Suurvalta imperialismin rahoituksellisia kytkyjä on kysytty julkisuudessa Tsetseniaan, Georgiaan, sekä Ukrainaan kohdistuneiden sotatoimien jälkeen


Raamatullinen lainaus "jokaiselle ansionsa mukaan" on syytä muistaa kommarijuutalaisvalheiden taustoituksessa. Se on todella monimerkityksellinen lause, mistä on tullut eräänlainen ikuisuusrahake Israelin valtion taloudelle ja olemassaololle
 
Pieni muistutus paljon puhutusta ja leimatusta hakaristististä juutalaisten hallitsemassa sovjet-Ryssälässä: ussr-socialist-swastika1919-1920cav-red-army-prikaz

Erittäin tehokkaasti on häivytetty tsaari-Ryssälän juutalaisiin kohdistuneet vainot "pogromit". Sen ajan juutalaisia pidettiin itäeuroopan ei toivottuina tahoina, joille ei halunnut antaa turvapaikkaa "loisina" edes Englannin pääministeri juutalaistaustallaan #Benjamin Disrael 
Hän toimi Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerinä vuosina 1868 ja 1874 -1880 


Ryssälän juutalaisten pelastajaksi ilmaantui Saksan yhdistäjä Bismarck. Tätä asiaa olisi syytä muistaa. Ei olisi ollut Saksan isoa saksanjuutalaiskommunismiakaan kun ei olisivat joutuneet tuhotuiksi ilman Saksan heille antamaa suojelusta 1800-luvun lopulla.

Taustoituksessa on syytä muistaa ajan kuvana historillinen isovenäläinen imperialismi euroopan ja turkkin ottomaani-imperiumin alueita kalvaen 1500-luvulta alkaneen mongolivaltakunnan haltuunottonsa jäljiltä aina Tyynelle valtamerelle laajenemisen jälkeen:


On syytä että eräs maailman suurimmista juutalaiskeskittymistä on "new york" ("jew york") ja USA, minkä juutalaiset julistivat sodan omana kansanryhmänään Saksalle sodan Adolf Hitlerin valtaantultua. 


Joten syy-yhteyksiä ei tarvitse kaukaa hakea miksi juutalaisuus ei ollut kovin ns "pop" 1933 jälkeisessä Saksassa. Toki samaan aikaan USA:ssa oli juutalaisilta ja neekereiltä kielletty puistonpenkit, tietyt liikkeet etc. (Hieman ajantaustaa ko USA vs Saksa) Englannin hallitsemissa E-Afrikassa, Rhodesiassa rotulait, samoin Intiassa (kastijärjestelmä)

Ausvitsi The Auschwitz concentration camp (GermanKonzentrationslager Auschwitzlienee oikeampi nimi tällä rahastuspajatsolle missä palvotaan "Holocaustia" unohtaen juutalaisjohtajien / Stalinin osuus ukrainalaisten kansanmurhaan alkaen 1918 jälkeisiin aikoihin, Ukrainan itsenäistymisen tuhontaan, sekä 1930 luvun nälänhädällä tappaamiseen, missä pelkästään ukrainalaisia näännytettiin kiduttamalla nälkään ja pakottamalla syömään sukulaisiaan nälkäänsä useita miljoonia. Arviot asiasta vaihtelevat 6-10 miljoonan ukrainalaisen tuhontana. Tilalle tuotiin moskova mielisiä ryssiä tuhotuille alueille.

Oheista alla olevaa tarjosin partisaani-sivustolle, saa nähdä sensuroidaanko tämäkin:

"Muistuttaisin edelleen tässäkin blogikirjoituksessa muistuttaisin Ausvitsin 2-naisuudesta, miten se rooli saksalaisten sotilaiden ja siviilien tuhontakeskuksena jatkui 1945, kun puna-armeijan raiskaavat kansanmurhajoukot vyöryivät raiskaten murhaten halki Puolan kohti Unkaria ja Saksaa

Ko Ausvitsin keskitysleiri on heidän uhraamisten jäljiltään tänä päivänä ja rakennettu puna-armeijan bolsevikkiprobagandistien toimin palvelemaan rahastusta syyllistämistä Saksalta, unohtaen tosiasiat sotien syistä ja puna-armeijan komentoketjujen kazaarijuutalaisten polirugeista joiden vastuulla on yli 600 000 ns "omien" ampumisen rintamajoukkojen takana ja joko karvankaan perääntyi.

Mielestäni muistamisen arvoista. Ilmeisesti asiaa ei saa unohtaa.
Molotov-Ribbenrop sopimuksella saku ja sovjet-joukot tapasivat käytännössä vanhalla Saksan rajalla 1 ms ajoilta. Puolaan oli liitettynä saksalaisalueita, missä asui miljoonia saksalaisia.
Jakoperiaate: Saksalle saksalaiset, Sovjetille slaavit.
Se siitä.

Seppo Lehto historioitsija kuntavaaliehdokas Tampere
PS: Jos näitäkään näkökantoja ei haluta muistaa niin turha ilmeisesti tänne kirjoitella
Lähestyin teemaa (Das Thema) jo eilen hieman vappuisasti. Ei julkaistu"

Lainauksia netistä muualta, ei jaksa aina kertoa kaikkea viimeisen päälle itse vaan otetaan näkkileipäpakettina hyllystä / netistä:

Kun puhutaan "juutalaisvainoista", on syytä muistaa sysimusta totuus juutalaisista vainoajina vs vainoittavina eri vuosisadoilla paisuttamatta erityisesti holocaust-rahastajien kassavirtaa:


"Suomi oli pitänyt rajan suljettuna myös pogromeissa autonomian aikana. Vielä 1870-luvulla 70 % maailman juutalaisista asui tsaarin valtapiirissä neljännesvuosisadan yleisestä asevelvollisuudesta huolimatta. Aleksanteri I pyrki 1801-1825 integroimaan juutalaiset venäläiseen yhteiskuntaan uskonnon avulla ja lupaamalla käännynnäisille taloudellisia etuuksia. “Rautatsaari” Nikolai I jatkoi 1825-1855 Aleksanterin politiikkaa, mutta käytti edeltäjäänsä kovempia otteita. Aleksanteri II:n murhan jälkeen vuonna 1881 puhkesi Venäjällä hillitön juutalaisviha. Emigranttien määrä ylitti vuosisadan vaihteessa miljoonan, ja tässä vaiheessa Suomen rajat pysyivät suljettuina. Hurjimpien arvailujen mukaan 1800-luvun Venäjällä surmattiin puolitoista miljoonaa juutalaista. Pogromit koettiin suorastaan velvollisuutena tsaaria kohtaan.

Suomenjuutalaisten karkoituksia tapahtui sykäyksittäin ja parhaimmillaan parinkymmenen perheen ilmoitusluontoiset karkotukset olivat merkittäviä ennestäänkin pienessä ryhmässä. Vielä vuosina 1908-1909 suomettarelaiset käyttivät hyväkseen otettaan senaatista aloittaakseen uudet joukkokarkoitukset. Siinä vaiheessa, kuin Disraeli oli jo ollut Englannin pääministeri, isä ja poika Strauss olivat keksineet valssin ja juutalaiset ehtineet loistaviin saavutuksiin kulttuurielämän kaikilla saroilla, oli Suomi viimeisiä kolkkia Euroopassa, jossa juutalaiset eivät kelvanneet kuin lumppukauppiaiksi.

Lokakuusta 1905 syyskuuhun 1906 ulottuvalla ajanjaksolla Venäjällä järjestettiin 674 progromia, joista 657 sattui juutalaisvyöhykkeellä ja 17 sen ulkopuolella. Pelkästään näinä vuosina poistui 230 000 juutalaista siirtolaista maasta. Lukuisista vallankumouksen juutalaisista vetureista huolimatta antisemitismi vaihtoi kuitenkin vain väriä. On arvioitu, että Venäjän vuosien 1918-1921 pogromeissa menehtyneiden juutalaisten lukumäärä olisi noussut 200 000:een. Moskovan ylirabbin kerrotaan sanoneen Stalinille valtataistelun hävinneelle Lev Bronsteinille alias Trotskille: ”Trotskit tekevät vallankumousta, mutta Bronsteinit saavat maksaa hinnan”."
-------------------------------

Murhahyökkäys Ryssälän tsaaria kohtaan käynnisti Ryssänmaalla juutalaisvainot

Keisari Aleksanteri II:ta vastaan vuonna 1881 tehty attentaatti käynnisti Ryssälän väkivaltaiset juutalaisvainot. Kadut täyttyivät raivoa uhkuvista venäläisistä, jotka syyttivät juutalaisia hyökkäyksestä, ja Venäjän juutalaisväestö joutui silmittömän väkivallan ja ryöstelyn kohteeksi.


Lumi peitti paksuna vaippana Pietarin kadut maaliskuun 13. päivänä vuonna 1881, kun keisari Aleksanteri II lähti illansuussa vaunuissaan Talvipalatsista.

Raskaat, luodinkestävät vaunut olivat huomaavainen lahja Ranskan keisarilta Napoleon III:lta, joka tiesi, miten myrskyisissä oloissa virkaveli joutui maataan johtamaan − Venäjän 62-vuotias yksinvaltias oli joutunut jo viiden attentaatin kohteeksi.

Tuona pilvisenä ja koleana päivänä keisari tunsi rinnassaan lämpimän läikähdyksen.

Kaksi tuntia aiemmin hän oli pitkään emmittyään allekirjoittanut määräyksen, joka muuttaisi Venäjän poliittista järjestelmää ja lisäisi kansalaisten valtaa.

Uudistusten tarkoituksena oli liennyttää vallankumouksellisten ryhmittymien vastarintaa ja aloittaa valtakunnassa uusi rauhan aika.

Tuona lupausten täyttämänä talvipäivänä Aleksanteri II ei aavistanut, että hänen Venäjänsä oli matkalla kohti väkivallan aikakautta.

Vielä vähemmän hän osasi aavistaa oman kuolemansa tai niitä dramaattisia tapahtumia, joiden seurauksena syntyisi viimein Israel, maailman ensimmäinen juutalaisvaltio.


Uudistusten oli tarkoitus nostaa Venäjä jälleen suurvalta-asemaan, mutta ne koituivatkin keisari Aleksanteri II:n kohtaloksi. Aleksanteri II vapautti maaorjat, mutta käytännössä nämä pysyivät yhtä köyhinä kuin ennenkin.

Aarkistijuutalaisterroristien kohtalokas hyökkäys

Täysin tietämättömänä tsaarin uudistussuunnitelmista 20-vuotias Nikolai Rysakov odotteli kylmästä hytisten vaunujen kulkureitillä.

Hallitusta vastustavan, sosialistisen Kansan tahto -terroristiryhmän jäsenenä hän oli luvannut taistella ”viimeiseen veripisaraan” keisaria vastaan. Ryhmä piti keisaria korruptoituneena tyrannina, jonka oli aika tuntea nahoissaan kansan viha.

Rysakov ei epäröinyt, kun Aleksanteri II:n vaunut vihdoin sukelsivat näkyviin. Vaikka vaunujen ympärillä ratsasti joukko keisarille uskollisia, pelättyjä kasakoita, nuorukainen juoksi saattueen eteen ja heitti pommin kohti vaunuja.

Pommi oli kääritty valkoiseen kangaspalaan, eivätkä kasakat osanneet varoa lumipallolta näyttävää nyyttiä. Pian totuus kuitenkin paljastui, kun keisarin vaunujen alle vierinyt pommi räjähti.

Hevoset hirnuivat ja nousivat pystyyn, ja pari kasakkaa putosi haavoittuneina maahan. Hälinään sekoittuivat myös paikalle osuneen ja pomminsirpaleista haavoittuneen pikkupojan sydäntä särkevät huudot.

Välikohtauksesta selviytyneet kasakat saivat pommimiehen pian kiinni, ja vaara näytti olevan ohi.

Pelkillä pintanaarmuilla tilanteesta selvinnyt keisari lähetti ehkä mielessään kiitollisen ajatuksen Napoleon III:lle noustessaan ulos luodinkestävien vaunujensa umpikorista tarkistamaan haavoittuneiden tilaa.

Juuri silloin paikalle juoksi jostakin toinen mies, joka heitti keisaria pommilla. Sekä hallitsija että hyökkääjä haavoittuivat kohtalokkaasti.

Tuntia myöhemmin keisari menehtyi saamiinsa vammoihin. Hänen surmaajansa, joka kuoli saman päivän iltana, ei suostunut kertomaan kuulustelijoille tovereittensa nimiä, eikä myöskään omaansa.

Urhoollisuus oli turhaa, sillä ensimmäinen pommimies, Nikolai Rysakov, murtui poliisikuulusteluissa ja paljasti kaikkien Kansan tahto -liikkeen jäsenten nimet.

Ilmiannettujen joukossa oli myös Gesja Gelfman -niminen nainen, joka tehtävänä oli ollut varmistaa hyökkäyksen reitti.

Gelfman sattui olemaan myös juutalainen, ja koska Venäjällä oli noihin aikoihin vallalla vahva epäluulo juutalaisia kohtaan, Gelfmanin tausta antoi vauhtia salaliittoteorioille.

Kansa alkoi levittää huhua juutalaisesta salaliitosta, ja lehdistö heitti lisää vettä myllyyn − siitäkin huolimatta, että Gelfman oli kuudesta pidätetystä ainoa juutalainen.

Pietarilainen Novoje Vremja -sanomalehti kertoi lukijoilleen, että yhdellä tuhotyön tekijöistä oli ”itämainen mielenlaatu ja kyömynenä”, kun puolestaan Vilenski Vestnik -lehti totesi suoraan: ”Juutalaiset ovat syypäitä keisarin kuolemaan.”

Pian lehdissä kerrottiin myös kansalaisten keskuudessa virinneistä suunnitelmista käydä juutalaisten kimppuun ja kostaa siten hallitsijan kuolema.

Venäjän juutalaiset
Uskomus: Moni venäläinen uskoi juutalaisten rikastuvan kristittyjen työllä.
Totuus: Hallituksen 1800-luvulla julkistetun komiteamietinnön mukaan Venäjän juutalaiset olivat maan köyhintä kansanosaa: 90 % eli kädestä suuhun ja erittäin surkeissa olosuhteissa.

Uskomus: Lehtien mukaan juutalaiset johtivat kapinallisryhmiä, jotka pyrkivät syrjäyttämään keisarin.
Totuus: 4 % kansasta oli juutalaisia, mutta poliisin 1870-luvulla pidättämistä kapinallisista juutalaisia oli 7,5 %. Kyse ei siis ollut suuresta enemmistöstä.

Uskomus: Vuoden 1881 vainojen väkivaltaisuus oli juutalaisten omaa syytä.
Totuus: Hallitus edisti levottomuuksien laajenemista. Valtiovalta ei esimerkiksi kumonnut huhua, jonka mukaan tsaari olisi määrännyt venäläiset hyökkäämään juutalaisia vastaan.

Kylähullu sytytti vihan
Nykyisen Ukrainan alueella sijainneen Jelisavetgradin kaupungin 45 000 asukkaasta kolmannes oli juutalaisia.

Kaupungin viranomaiset ottivat huhut tosissaan: huhtikuun 10. päivänä vuonna 1881 kaupungin poliisipäällikkö pyysi armeijalta lisäjoukkoja, perui pääsiäisen juhlamenot ja määräsi kaikki kaupat ja anniskeluliikkeet suljettaviksi pyhien ajaksi.

Hän korosti asukkaille, että poikkeustilamääräykset eivät liittyneet huhuttuihin juutalaisten antamiin lahjuksiin, vaan kyseessä oli hallitsijan kuolemasta johtuva suruaika.

Poliisipäällikön iloksi toimenpiteet näyttivät tepsivän, ja kolme ensimmäistä pääsiäispäivää sujuivat ongelmitta. Huhtikuun 15. päivänä hän määräsi armeijan vahvistusjoukot kotiutettaviksi ja antoi avata kaupungin ravintolat.

Päätös oli kuitenkin kohtalokas, sillä jo samana iltapäivänä erään juutalaisen ravintoloitsijan ja paikallisen kylähullun välille syntyi käsirysy.

Silminnäkijän mukaan ravintoloitsija olisi antanut hiukan hidasälyiselle asiakkaalleen selkäsaunan, koska tämä oli rikkonut kalliin lasin.

Toisen tarinan mukaan asiakas olisi isännän kiusaksi hoilannut pääsiäisvirttä äänekkäästi ja nuotin vierestä.

Joka tapauksessa kylähulluna pidetyn miehen äänekkäät huudot kokosivat paikalle pian suuren kansanjoukon, jonka vihaa poliisikaan ei saanut laantumaan.

”Juutalaiset käyvät meikäläisten kimppuun”, joku huusi, ja pian muutkin iskusanat kaikuivat halki Jelisavetgradin katujen, kun kansanjoukko ryntäsi yhtä jalkaa kaupungin juutalaisten kimppuun. Tsaarin kuolema vaati kostoa!

Juutalaiset liikkeiden omistajat koettivat turhaan puolustautua kirveiden ja sorkkarautojen avulla. Kansanjoukko ryösti ja tuhosi juutalaisten kaupat yhden toisensa jälkeen.

Jonkin ajan kuluttua paikalle saapui myös poliiseja, ja parikymmentä väkijoukon juopuneinta ja väkivaltaisinta päätyi käsirautoihin. Poliisipäällikkö myös kutsui takaisin armeijan täydennysjoukot.

Levottomuudet eivät kuitenkaan loppuneet, vaan rettelöitsijät siirtyivät sivukaduille, jossa he pimeän turvin saattoivat jatkaa vahingontekoa.

Rikolliset päästettiin vapaiksi
Seuraavana päivänä myös lähikylien maanviljelijät liittyivät ryöstelyyn. Tulokkaat täyttivät kärrynsä juutalaisilta varastetuilla tavaroilla, eikä poliisi sen enempää kuin armeijakaan kiinnittänyt huomiota heidän kuormiinsa.

Yön aikana sotilaat saivat alueen kuvernööriltä käskyn puuttua asiaan, mutta ohje oli niin epäselvä, ettei monikaan upseeri ymmärtänyt sitä. Poliisi puolestaan antoi otteensa höltyä, koska armeija oli saapunut hoitamaan tilannetta.

Sekavassa tilanteessa yksikään viranomainen ei enää tehnyt mitään, mistä ryöstelijät päättelivät, että heillä oli valtiovallan lupa käydä juutalaisten kimppuun.

Silminnäkijöiden mukaan joukko sotilaita kieltäytyi ottamasta kiinni kahta miestä, jotka särkivät kauppojen ikkunoita. Sotilaiden mukaan kiinniottovelvollisuus oli poliisilla.

Osasyynä oli myös monien sotilaiden ja poliisien juutalaisia kohtaan tuntema viha.

Jelisavetgradin juutalaisvainon eli pogromin aikaan joidenkin sotilaiden kerrottiin juhlineen juutalaisilta ryövätyissä ravintoloissa sekä ottaneen vastaan juutalaiskodeista vietyä tavaraa.

Levottomuudet laantuivat vasta huhtikuun 16. päivän iltana, kun kova sade ja hyinen tuuli ajoivat suuren osan riehujista koteihinsa.

Seuraavana päivänä armeija ja poliisivoimat panivat lopullisen pisteen mellakoinnille. Siihen mennessä noin 600 ihmistä oli pidätetty.

Venäjän valtakunnassa asuvat juutalaiset eivät silti voineet huokaista helpotuksesta, sillä seuraavien päivien aikana spontaanit juutalaisiin kohdistuvat vainot levisivät yli 30:een lähiseudun kaupunkiin ja kylään.


Vuosien 1881–82 vainot paljastivat Venäjän juutalaisille, miten raskaasti heitä vihattiin. Nekin, jotka aiemmin olivat taivutelleet uskonveljiään sulautumaan yhteiskuntaan, alkoivat nyt haaveilla omasta valtiosta. Vuonna 1896 ilmestyneessä teoksessaan Juutalaisvaltio sveitsiläinen Theodor Herzl loi aatteellisen perustan Palestiinassa sijaitsevalle juutalaisvaltiolle.


Kuvernööri palkitsi mellakoitsijat

Viranomaisten ristiriitaiset toimet lietsoivat uusia levottomuuksia. Jelisavetgradin pogromin jälkeen alueen kuvernööri päätti nimittäin lahjoittaa 160 000 ruplaa ryöstöistä pahiten kärsineille juutalaisille.

Toisaalta kuvernööri myös asetti komitean auttamaan kaikkein köyhimpien vangeiksi otettujen tihutyöntekijöiden perheitä.

Koska suurin osa 600 kiinniotetusta rettelöitsijästä pääsi nopeasti vapaaksi, alkoi levitä juutalaisten kannalta ikävä huhu, jonka mukaan heidän vainoajiaan ei rangaistaisi vaan näitä suorastaan palkittaisiin tukemalla heidän perheitään taloudellisesti.

Levottomuudet levisivät Kiovan kaupunkiin huhtikuun 26. päivänä 1881. Tuolloin venäläinen, suurelta osalta lukutaidoton väestö levitti villejä huhuja.

Yhden värikkään tarinan mukaan uusi keisari Aleksanteri III oli käskenyt ommella erään juutalaismiehen kipan eli juutalaisten perinnepäähineen tämä päänahkaan kiinni, koska hän ei ollut ottanut lakkia päästä tervehtiessään.

Toisen perättömän huhun mukaan keisari olisi myöntänyt venäläisväestölle kolmen päivän ajaksi luvan kostaa edesmenneen tsaarin kuolema.

Kiovassa raivostuneet venäläiset hyökkäsivät kaupungin juutalaisvähemmistön kimppuun, ja vainoa kesti kolme päivää.

Eräs juutalaisen Rassvet-lehden toimittaja sattui paikalle ensimmäisenä päivänä, kun käsityöläisistä, pikkupojista ja venäläisestä köyhälistöstä koostunut valtaisa kansanjoukko rynnisti huutaen kaupungin kaduille.

”Ikkunat ja ovet lentelivät pitkin poikin, ja kun joukko oli työntynyt sisään koteihin ja liikkeisiin, kaikki mitä vain käsiin saatiin, paiskattiin kadulle”, toimittaja kirjoitti.

Pian joukko jatkoi juutalaisten synagogaan, eivätkä rautaportit, ikkunaluukut tai raskaat lukotkaan estäneet hyökkääjiä, vaan joukko murtautui sisään.

”Olisittepa nähneet sen vihan, jonka vallassa joukko kävi pyhien toorakääröjen kimppuun. Kirjakääröt revittiin rikki, paiskottiin maahan ja tuhottiin käsittämättömällä raivolla”, lehti kirjoitti.

Toimittaja ei kuitenkaan kertonut artikkelissaan, miten juutalaisnaisia ja jopa vasta 10-vuotiaita tyttöjä raiskattiin tai kuinka pikkulapsia ja vauvoja heitettiin ikkunoista ja nämä murskautuivat kuoliaaksi kovaa maata vasten.

Valtionjohto oli neuvoton
Keisari seurasi Pietarista järkyttyneenä, millaisella vauhdilla ja voimalla juutalaisväestön kimppuun hyökättiin sekä kaupungeissa että kylissä.

Neljän miljoonan juutalaisen alamaisensa kohtalon lisäksi keisaria huolestutti päämäärätön väkivallan aalto, joka näytti horjuttavan koko valtakunnan rauhaa ja joka saattaisi uhata jopa hallitsijan asemaa.

Tuossa vaiheessa sekä tsaari että maan hallitus olivat vakuuttuneita siitä, että levottomuuksien takana olivat kapinalliset ryhmät.

Valtaapitävien käsityksen mukaan vallankumoukselliset aikoivat hyödyntää kansan syvien rivien juutalaisvihaa valjastaakseen sen myöhemmin keisarivallan vastaiseen taisteluun.

”Tämä on anarkistien aikaansaannosta”, Aleksanteri III totesi huolestuneelle juutalaislähetystölle toukokuussa 1881.

Hallitus ei kuitenkaan saanut mellakoita laantumaan. Venäjän armeija oli liian tehoton, eikä poliisejakaan ollut riittävästi.

Hallinto puolestaan oli tavallisista poliiseista aina kuvernööreihin saakka juutalaisvihan läpitunkema. Niinpä keisarin ankaria määräyksiä toteltiin usein nihkeästi.

Saatuaan hallituksen edustajalta käskyn taltuttaa vahingonteot Kiovan kuvernööri Aleksandr Drenteln totesi muun muassa näin: ”Viisainta olisi tykkänään murskata juutalaiset ja sammuttaa heidän voitonjanonsa.”

Vasta kun Drenteln jäi sattumalta vihaisen väkijoukon keskelle ja joutui pahoinpidellyksi, hän järkyttyi ja kutsui armeijan joukot paikalle taltuttamaan kapinoitsijat.

Lakialoite pakkosiirrosta
Lopulta keisari kuitenkin vakuuttui, että vainot eivät olleet vallankumouksellisten ryhmittymien aikaansaannosta, vaan että juutalaiset olivat itse tilanteeseen syypäitä.

Käsitys oli peräisin juutalaisvastaiselta kreivi P. I. Kutaisovilta, joka oli keisarin lähettämänä alkanut saman vuoden heinäkuussa tutkia nopeasti puhjenneiden ja laajalle levinneiden mellakoiden syitä.

Kutaisov kuulusteli satoja venäläisiä ja palasi pian Pietariin mukanaan useita tarinoita ”juutalaisten tekemistä rikoksista”.

Monisatasivuisesta selvityksestä keisari sai lukea esimerkiksi, että juutalaiset olivat hevosvarkaita, jotka elivät kristittyjen siivellä ja pakottivat nuoria venäläistyttöjä prostituoiduiksi.

Pian myös Venäjän sisäasiainministeri, niinikään antisemitistinen Nikolai Ignatjev, alkoi valmistella uutta, tiukennettua lakia, jonka oli tarkoitus myötäillä kansan toiveita juutalaisten ankarammasta kohtelusta.

Ignatjev muun muassa ehdotti, että kaikki maaseudulla asuvat juutalaiset siirrettäisiin maalta kaupunkien juutalaiskortteleihin eli gettoihin asumaan. Suunnitelman toteutuessa sadattuhannet juutalaiset olisi häädetty pois kodeistaan.

Juutalaisten elämä oli jo muutenkin vaikeaa. Joka viikko juutalaisissa lehdissä kerrottiin päällekarkauksista, väkivallasta ja raaoista murhista.

Nykyisen Liettuan alueella Kovnossa hautausta toimittanut rabbi Itshak Elhanan Spektor suri muistopuheessaan sitä, ettei itse ollut siirtymässä haudan lepoon:

”Näinä päivinä juutalaisen olisi parempi olla kuollut kuin elossa.”

Rabbin ahdinko kuitenkin päättyi pian, sillä maaliskuussa 1882 mellakoitsijoiden toimet yltyvät Baltan kaupungissa niin räikeiksi, että keisarin oli pakko ryhtyä toimiin, jotta juutalaisiin kohdistunut raaka väkivalta loppuisi.


Kun rautatieläiset saapuivat uuteen kaupunkiin, he kävivät usein juutalaisten kimppuun.


Baltan noin 20 000 asukkaasta puolet oli juutalaisia. Maaliskuun 29. päivään mennessä juutalaisen ja kristityn väestön välit olivat räjähtämäisillään, ja eräs juutalainen opettaja kokosi vahvoista miehistä puolustusryhmän.

Kun ensimmäiset taistelut alkoivat kaupungin tärkeimmän kirkon edustalla, opettajan kokoama ryhmä puolustautui niin hanakasti, että kristityt hyökkääjät joutuivat hakemaan turvaa paloasemalta.

Pian myös poliisi- ja sotilasvoimat saapuivat paikalle. Erään lähteen mukaan hyökkääjät poistuivat vauhdilla piilostaan ja lyöttäytyivät virkavallan kanssa yhteisrintamaan.

Poliisi, armeija ja kansanjoukko ajoivat kiväärein ja pistimin varustautuneina juutalaiset pois ja alkoivat sitten tuhota kaupunkia. Toisten lähteiden mukaan viranomaiset pidättivät sekä juutalaisia että kristittyjä.

Myöhemmin oltiin kuitenkin yhtä mieltä siitä, että kaupungin pormestari vain pahensi tilannetta kutsumalla noin viisisataa nuijin varustautunutta maanviljelijää turvaamaan kaupungin rauhaa.

Maalaisten saamat ohjeet olivat kuitenkin niin epämääräiset, että he järjestyksenpidon sijaan kävivät juutalaisten kimppuun huutaen ”Vodkaa ja verta!” Edes juutalaiskorttelin asukkaat eivät olleet turvassa: eräs äiti joutui tyttärineen humalaisen poliisin raiskaamaksi.

Mellakat päättyivät maaliskuun 30. päivänä yhtä äkkiä kuin ne olivat alkaneetkin.

Siihen mennessä 1 200 juutalaisten omistamaa taloa ja liikettä oli ryöstetty ja tuhottu, ja 40 juutalaista oli surmattu tai vaikeasti haavoittunut. Lisäksi monia naisia oli raiskattu.

Baltan tapahtumat havahduttivat
Baltan väkivaltaiset tapahtumat saivat vihdoin keisarin ja miltei koko hallituksen havahtumaan ja ryhtymään toimiin. Erityisesti poliisin ja sotajoukkojen osallistuminen juutalaisvainoihin vaivasi
valtion ylintä johtoa.

Myös siihen asti juutalaisvastaisena pysytellyt lehdistö ymmärsi, että tilanne oli karannut käsistä. ”Balta on kaiken huippu”, kirjoitti Venäjän suurin sanomalehti Golos.

Aleksanteri III päätti myös lieventää sisäministeri Ignatjevin juutalaisvastaista lakiehdotusta. Satojentuhansien juutalaisten pakkosiirtouhka väistyi, kun vuonna 1882 säädetty niin kutsuttu toukokuun laki salli maaseudulla jo asuvan juutalaisväestön jäämisen asuinsijoilleen.

Uusien juutalaisten maallemuuttoa laki ei kuitenkaan sallinut.

Tsaari oli erittäin tyytymätön tapaan, jolla sisäministeri Ignatjev oli toiminut väkivaltaisten juutalaisvainojen suhteen, ja maaliskuun 30. päivänä ministeri joutui eroamaan.

Uudeksi ministeriksi valittu kreivi Dimitri Tolstoi ei ehkä mieltänyt itseään suoranaiseksi juutalaisten suojelijaksi, mutta hän halusi suojella keisaria kansan liikehdinnältä.

Heti virkaan astuttuaan Tolstoi lähetti selkeäsanaisen uhkauskirjeen kaikille levottomuuksista kärsineille provinsseille: jos paikalliset viranomaiset eivät saisi mellakoita laantumaan, ministeri huolehtisi itse siitä, että asianomaiset eivät koskaan pääsisi merkittäviin virkoihin.

Myös tuomioistuimille tehtiin selväksi, että mellakoitsijat oli syytä tuomita mitä ankarimmin.

Tolstoin kova linja puri: seuraavien kuukausien aikana kapina-aallot laantuivat ja tilanne rauhoittui pian kokonaan.

Pakolaisten kasvavaa virtaa ei kuitenkaan ollut yhtä helppoa pysäyttää. Tuhannet ja myöhemmin miljoonat juutalaiset hakeutuivat suotuisampiin maihin.

Vuosina 1881–1914 miltei kaksi miljoonaa juutalaista muutti Länsi-Eurooppaan ja varsinkin Yhdysvaltoihin, ja jotkut asettuivat myös Palestiinaan. Juuri nämä pakolaiset olivat perustamassa uutta juutalaisvaltiota, Israelia.




Historioitsija kuntavaaliehdokas Tampereen kuntavaaleissa

Valkoinen Tampere Vapaussota 1918 yhteislista

----------------------------------------------------------


------------------------------

perjantai 11. joulukuuta 2020

Valtionturvallisuudesta vastaavat miehittäjä-Ryssän asialla selkeästi, kaikki terminologiansa kuin punaisen Valpon

Valtionturvallisuudesta vastaavat miehittäjä-Ryssän asialla selkeästi, kaikki terminologiansa kuin punaisen Valpon

 #Supo = Jälleen #Valpo ;) tämä on selkeä yhteenveto tämän ajan ryssäläisistä kommarikyrvänlutkuttajista. Pistäkää taas toisianne suoleen kun on aika saada ylennyksiä kuten #TiitinenSeppo aikaan. Muistot haikeat äärivasemman ohessa? Miksi vääristelette sanoja asioita? 

Historioitsija #KuntavaaliehdokasTampere 

https://Kuntavaaliehdokas-Tampere-2021.blogspot.com

Seppo Lehto

Sanokaamme selkeä ei äärivasemmiston vihalle ja kansanmurhille = Yli 100 miljoonaa uhria kommunismin = äärivasemmiston tilillä

Muistakaa äärivasemmiston väkivalta imperialismi niin Pohjolassamme, muussa Baltiassa, Saksassa, Ukrainassa, Kaukasuksella, Kiinassa etc

-------------

https://korvauksia-ryssalta-ja-totuus.blogspot.com/

----------------

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Aidolle separatismille kysyntää Euroopassa? Vapaussodasta 1918, kuten talvi- ja jatkosodissakin oli kyse

Aidolle separatismille kysyntää Euroopassa? Vapaussodasta 1918, kuten talvi- ja jatkosodissakin oli kyse

Paljonko täällä olisi suomalaisia jos neuvosto-Suomi olisi sallittu? - Pysytään totuudessa Ryssä kukoistaa ryöstelemällä toisten alueita mm Suomen Barentsinmeren maakaasu- ja öljykentät, Karjalamme samoin teki Ukrainelle ryöstäen sen Mustan meren maakaasu- ja öljykentät alueiden kera, Kaukasiassa rontti 100 v sitten asui turkkilaiskansoja koko Mustan meren ranta Sotsia myöden, minne katosivat? No ne murhattiin.

http://totuus-kommunismista.blogspot.fi

Seppo Lehto Miehittäjä-Ryssä helvettiin kaikilta miehittämiltään alueilta Länsimereltä Tyynelle merelle

----------------------------------------

maanantai 25. tammikuuta 2016

Muistetaan että Ryssän kuolemanleirit gulagit toimivat 1918-1991, miehitys jatkuu edelleen vahingoksemme. - Alpo Rusi puhuu asiaa miehittäjä-Ryssän toimista Suomen haitaksi

Muistetaan että Ryssän kuolemanleirit gulagit toimivat 1918-1991, miehitys jatkuu edelleen vahingoksemme. - Alpo Rusi puhuu asiaa miehittäjä-Ryssän toimista Suomen haitaksi, kuten Seppo Lehto ja monet muut aluepalautuksia vaativat tahot

Samantapaista haittaa toki viime aikoina koitunut mamutuksena EU:n kautta. - Faktisesti: Ryssä ryösti Suomen koillisväylän = Petsamon Barentsinmeren maakaasu- ja öljykenttineen, Salla, Kuusamo ja Karjala alueet.


Suosittelen lukemaan Suomen taloushistoriaa ennenkuin oheista Alpo Rusia solvaa väärillä epäilyillä. Yli neljännes Suomen ulkomaan kaupasta kulki Viipurin ja Uuraan satamien kautta


Seppo Lehto Suomi suomalaisille, miehittäjä-Ryssä ulos ja EU:n sisärajatarkastukset käyttöön


EU:n sisärajattomuudesta ei ole ollut kuin vaivaa ja vastusta eurooppalaisille






------------------------------------
http://korvauksia-ryssalta-ja-totuus.blogspot.fi/
--------------------------------------------------------


sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Ryssän kanssa on sotia riittänyt Iivana Julman jälkeen useita. Toinen sota tmv:t termit harhauttaisi ajassa runsaasti taaksepäin. Jatkosodassa oli Suomella kansainvälisen oikeuden perusteella kuten Kuwaitin sodassa Bush sr tukemana oikeus omaansa. Ryssä kummassakin sodassa riistäjä, jolle mielivaltaisesti annettiin oikeus ryöstösaaliiseen

Ryssän kanssa on sotia riittänyt Iivana Julman jälkeen useita. Toinen sota tmv:t termit harhauttaisi ajassa runsaasti taaksepäin. Jatkosodassa oli Suomella kansainvälisen oikeuden perusteella kuten Kuwaitin sodassa Bush sr tukemana oikeus omaansa. Ryssä kummassakin sodassa riistäjä, jolle mielivaltaisesti annettiin oikeus ryöstösaaliiseen

Seppo Lehto: Miehityt alueet takaisin Suomelle ja muille miehittäjä-Ryssän imperialismi uhreille



-------------------------------------------
----------------------------------------------------------------------------

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Supo ja sisäministeri Orpo virkamiehistöineen ovat sisäisen uhkamme peittelijöitä: Lukuisille kansanmurhahallinto Moskovan perseennuolijoille yhteisesti: Ei ole eroa islamisteilla ja putinisteilla, kun kohteena on Suomi: Mitähän kokonaisen Suomen puolesta taistelleet isämme ja sen puolesta omaisiaan menettäneet ajattelevat putinia ihannoivista kommenteista

Supo ja sisäministeri Orpo piru ruttoisine virkamiehistöineen ovat sisäisen ja ulkoisen uhkamme peittelijöitä: 

Lukuisille kansanmurhahallinto Moskovan perseennuolijoille yhteisesti: Ei ole eroa islamisteilla ja putinisteilla, kun kohteena on Suomi: Mitähän kokonaisen Suomen puolesta taistelleet isämme ja sen puolesta omaisiaan menettäneet ajattelevat putinia ihannoivista kommenteista. 

Tsetsenialle Ryssälän sotarikolliset tekivät 1990-luvun 2000-luvun sodissa sen minkä pyrkivät nyt toistamaan Georgiaa ja Ukrainaa kohtaan. Sitten onkin jo Suomen vuoro.

Sotarikollinen miehittäjä Putinhan vain tekee Ukrainassa ja Georgiassakin samaa mitä yritti tehdä "Terijoen hallituksen" nimissä suomalaiskommunisteja kärkenään käyttäen "Suomen vapauttaminen valkofasisteista". 


Näitä haihattelijoita riittää riviputinisteista maamme hallitukseen: Pasi Allen, Pasi Varjonen, hallitus; Juha Sipilä, Timo Soini etc muut vastaavat mitättömyydet, Supon johto etc: Kävely sankarihaudoilla mars mars .. 96 000 murhattua, yli 200 000 sotainvalidia, joukossa edesmennyt isäni http://tartonrauha.blogspot.fi

Kova ja kivinen tie on edessämme muuallakin kuin vaatiessamme aluepalautuksia ja rajat kiinni toiseudelle: 










Saastaisen miehittäjä-Ryssän valtiollisen edustajan Putinin toimet kuin Stalinilla: Kansojen alueita viedään ja tuodaan omaa isonvenäistä imperialismia tilalleen, kuten on tuotu meiltä ryöstetyille ja miehitetyille alueille. PS: Breivik on herrasmies putiniin verrattuna


Sotarikollinen miehittäjä Putinhan vain tekee Ukrainassa ja Georgiassakin samaa mitä yritti tehdä "Terijoen hallituksen" nimissä suomalaiskommunisteja kärkenään käyttäen "Suomen vapauttaminen valkofasisteista". Pasi Allen kävely sankarihaudoilla mars mars .. 96 000 murhattua, yli 200 000 sotainvalidia, joukossa edesmennyt isäni. http://tartonrauha.blogspot.fi 


















-----------------------------

-----------------------------------------------------------

torstai 5. helmikuuta 2015

Ryssä hyökkäsi Ukrainaan desanttijoukoin. Punamedia ja jauhopäät puhut "separatisteista" vaikka kyse puhtaista desanteista. Miehittäjä-Ryssä kun tulee toisen alueille desanttijoukoin se sotarikos ilman sodanjulistusta ja hyökkäyssotaa kansainvälisen oikeuden mukaan

Russian army / Ryssä hyökkäsi Ukrainaan desanttijoukoin. Punamedia ja jauhopäät puhut "separatisteista" vaikka kyse puhtaista desanteista. 

Miehittäjä-Ryssä kun tulee toisen alueille desanttijoukoin se sotarikos ilman sodanjulistusta ja hyökkäyssotaa kansainvälisen oikeuden mukaan 

Suomessa on jo valmiina omat desanttiyksikkönsä. Tunnetuimpia putinisteja on jopa yliopistoissa esim stalinisti "Johan Bäckman"

Kananaivoisia putinisteja sekä muita Ryssän persekärpäsiä eri nettipalstoilla Verkkomedia-tahoilsta alkaen eri palstalla Laalimaan pieruina. Luette itse ko putinistiulosteiden vuodatuksia Hymiö wink - Tyyppiesimerkki: "vain Itä-Ukrainassa" Ryssän vitsinikkari olet. Voi todeta Ryssän anaalissa kulkeville.



https://www.facebook.com/groups/786802521356364/787269687976314/?notif_t=group_comment_reply

Liittoutuneet sotarikolliset loivat Ryssälle valtakunnan itäisen euroopan kansojen kustannuksella



Samoin on viety Suomenkin itäiset alueet Stalinin vitsinä. Ryssän desantit ne hommat aloitti 

Ohessa antamaani nettipalautetta mm. Facebookissa putinisteille:

Lue saatana putinisti niiden desanttienkin uutisia, joka kylvät putinin trollimateriaalia ja valheita. Ylpeili tuossa marraskuulla ko hankkeen vanja / rossija-puuhamies ja valitteli kun oli vaikea saada sotaa syttymään. Olet tyhmä kuin vasemman jalan saapas sonnassa. Suomenkielikin ottaa sinulle koville. 

Ryssän kansalaiset ovat Ryssälässä. Ukrainassa on ukrainalaisia. Kaalimaan pieruja päästelet eihän tuossa ole mitään logiikkaa mitä olet ulostanut. Miehittäjä-Ryssä kun tulee toisen alueille desanttijoukoin se sotarikos ilman sodanjulistusta ja hyökkäyssotaa kansainvälisen oikeuden mukaan

Miehittäjä-Ryssä helvettiin loisimasta alueiltamme ja aluepalautukset käyntiin kaikilla miehitysalueilla: Free Ukraine, Georgia, Poland, Germany, Baltics states includin Finland and Japan islands.



Seppo Lehto Tampere "mies joka paskantaa kettinkiä" Ryssä ulos"! Spasiba



Danzigista katutaidetta: Puna-armeija raiskasi ja murhasi raskaana oleviakin naisia ja lapsia


Seppo Lehdon vankilataidetta Turun Saramäen vankilasta. Tuomio miehittäjä-Ryssän vastaisesta "kansankiihotuksesta" ymv:sta



Putin ottaa suihin kun on sopiva taho kohdalla ;)


Stalinin hyväuskoisille kommareille lupaama punainen Suur-Suomi, jotta olisi voinut helpommin edetä Karjalan kannaksen poikki




Me ajamme karille mikäli uskomme miehittäjä- ja sotarikollisen Ryssän ja sen trolliarmeijan valheisiin. Katse eteen ja taakse huolella aina, totuus muistaen missä mennään


-------------------------------

http://korvauksia-ryssalta-ja-totuus.blogspot.fi/

--------------

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Tänään pilaantuneita hedelmiä ja munia Miehittäjä-Ryssän Tehtaankadun lähetystöön. Keksikää itse lisää. Ryssä ulos kaikilta miehittämiltään alueilta: Ukraina ja Krim, Suomi ja muut Baltian maat, Saksa, Japani, Tsetsenia, Ingushia, Georgia, Japani jneuomi ja muut Baltian maat, Saksa, Japani, Tsetsenia, Ingushia, Georgia, Japani jne

Tänään pilaantuneita hedelmiä ja munia Miehittäjä-Ryssän Tehtaankadun lähetystöön. Keksikää itse lisää. Ryssä ulos kaikilta miehittämiltään alueilta: Ukraina ja Krim, Suomi ja muut Baltian maat, Saksa, Japani, Tsetsenia, Ingushia, Georgia, Japani jne

Isänmaan asialla Seppo Lehto vuosikymmenstä toiseen: Miehittäjä-Ryssä helvettiin loisimasta alueiltamme!

------------------------------------------------------







-------------------------------

Korvauksia miehittäjä-Ryssältä ja totuus kansanmurhistaan, sekä miehitysimperialismistaan
http://korvauksia-ryssalta-ja-totuus.blogspot.fi/

--------